
LEHDISTÖTIEDOTE
Pauliina Leikas: Itsestään
(On my/its own)
valokuvia
14.7.–5.8.2018 VarikkoGalleria, Seinäjoki
Ke–su 11–17
Eteläpohjalaislähtöinen Pauliina Leikas (s. 1982) tuo heinä–elokuussa VarikkoGalleriaan esille valokuvakokonaisuuden kymmenen viime vuoden ajalta.
Oma ikäluokkani on viimeisiä, joka varttui niin sanotussa yhtenäiskulttuurissa, jossa kaikilla elinpiirin ihmisillä on suunnilleen sama käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Käsityksen muodostumisessa sen kanavat ovat oleellisia: lapsuudessani kaikki jakoivat samat televisio-ohjelmat, ja kirjaston kirjat, lehdet sekä levy- ja kasettihyllyt olivat keskeisiä uuden tiedon hankinnassa. Kirjoitettiin kirjeitä ja puhuttiin lankapuhelimeen.
Samoihin aikoihin, kun lähdin rakentamaan omaa elämääni – ja monen muun tavoin kaupungistumaan – tiedonkulku muuttui internetin yleistymisen myötä merkittävästi. Tämän lisäksi (ja osaksi ansiosta) yhteiskunnassa muun muassa työ, liikkuminen ja ihmissuhteet ovat kokeneet suuria mullistuksia.
Näyttelyssä on esillä valokuviani pitkältä ajalta. Kuvien hajanaisista paikoista ja hetkistä – Kainuun korvesta, maailmalta, kaduilta, lakeuksilta ja paikkojen väleiltä – olen oman kokonaisuuteni hahmotellut.
Olen työskennellyt seitsemän vuotta taiteilija-tutkijakollektiivissa. Näyttelyn nimi “Itsestään” viittaa tilaisuuteen tehdä oma näyttely, jonka kuvat ovat myös syntyneet ilman tietoa niiden käyttötarkoituksesta, “itsestään”.
Pauliina Leikas (TaM), on Mustarinda-seura ry:n toiminnanjohtaja, joka asuu ja työskentelee muun muassa Tampereella ja Hyrynsalmella.
VarikkoGalleria, Kalevalantie 6B, Seinäjoki