MUSTARINDA: Works with me
1.-30.12.2017 /// TITANIK, Itäinen Rantakatu 8, Turku
Aloin teini-ikäisenä laittaa talteen hiustakkutukkoni. Valmistin niistä hatun käyttööni ja tähän näyttelyyn pariksi pellavaperuukille. Hattua huovuttaessani olen pohtinut, voisiko minusta olla “materiaalista” hyötyä pellavalle – muuten kuin lannoittajana/lannoitteena tai sen leviämistä edistävänä “pölyttäjänä”. Vai onko pellava vegaani.
///
As a teenager I started to save tufts of my tangled hair. I made a hat out of them for me to use, and for this exhibition as a pair for a flax wig. While felting the hat, I’ve been thinking if I could be of “material” use for the flax – other than as a fertilizer or as a “pollinator”. Or is flax vegan.
Näyttelyteksti
Toistemme toimintaa ajatellaksemme järjestimme vuoden aikana systemaattisesti työhuonevierailuja ja puheenvuoroja. Työhuonevierailuilta saattoi kukin vuorollaan puuttua ja lopulta osa työhuoneistakin unohtui. Mutta ajattelimme toistemme toimintaa.
Näyttelylle valitun nimen voi nähdä viittaavan taiteilijoiden, lajitoverien, eliöyhteisön ja elottomien olioiden kuten teosten, yhdessätoimimiseen tai yhteistä toimintaa kohti hakeutumiseen. Sen voi lisäksi ajatella viittaavan suostumukseen: sopii minulle.
Sen sijaan että yhteistyöllä haluttaisiin luoda lisäarvoa, olemme halunneet laajemmin pohtia, mitä sillä voidaan tarkoittaa. Yhdessätoimimisella ei ole niinkään tarkoitus viitata hyveelliseen toimintaan, vaan pikemminkin arvaamattomien, epäsuorien ja ei-tiedostettujen osallistumisten havainnointiin ja huomioimiseen. Hyväksymättäkin niin kieli, teknologia, lajitoverit, eliöyhteisö kuin elottomat antavat oman panoksensa taiteilijan työskentelyprosesseihin. Näitä voidaan kutsua myös reunaehdoiksi. Tällaisia työskentelyn ja teosten osatekijöitä tai mahdollistajia tarkemmin määrittelemällä ja analysoimalla voidaan myös keskenään hyvin erimuotoisia teoksia tuoda tasa-arvoiseen tarkasteluun kulloinkin halutusta näkökulmasta.
Asettumalla dialogiin toisten ihmisten ja teosten kanssa taiteilija asettuu dialogiin myös itseään laajemman aineellisen ja käsitteellisen todellisuuden kanssa. Dialogin avulla voidaan luoda määrittelemättömiä metodeja, jotka taas voivat synnyttää niin toimintaa kuin teosten verkostoja jotka jatkuvat myös näyttelyn ulkopuolella. Aivan kuten teoksilla ei ehkä voida nähdä yhtä tekijää, ei näyttelylläkään ole vain yhtä yhteistä nimittäjää. Osanottajat lähestyvät kukin tahollaan ja omine menetelmineen haluamiaan kysymyksiä, ja luovat siten merkitystä yhteistyölle. Näyttelyn sisäinen logiikka voikin olla eksplisiittisen sijaan hiljaista tai sisäänkirjoitettua ja sen perusta on ennen kaikkea ajatustenvaihdossa, yhteisessä paikassa ja yhteisissä kokemuksissa.
Vuoden aikana toistuneilla työhuonevierailuilla ja näyttelytapaamisissa sivuttuja puheenaiheita ovat olleet ainakin pelko, fantasiat, omistaminen, siirtymäobjektit, avaruus, biotieteet, autot, kehollisuus, kriisi, terveys, ihmisen jälkeinen kehomieli/mieletön keho, informaatio, itsen keskeisyyden sijaan halu olla vain osa jotakin…
”People have surprisingly more phobias and fears than I would have expected. Fear of loosing orientation and connection in this hyper-connected world is also something I see all around. But would it be possible to live without fear?” (Casková)
”tracey emin married a stone, muistiin panot, muistitikut, body, painting, teko, kynnet, tekoäly, fidget, spinner, maalatut, huulet, maalatut, pinnat, liikkuvat pinnat, ymmärtävät pinnat, make-up, mustarinda habitat, Dersu, Lopun illuusio, pellava-hius, hius-pellava, trolls, cars, Satu, Tiina, Piet Mondrian, mustarinda chatbot…” (Wesamaa)
”I was also planning on doing a performance as part of my work and as some kind of wordless passage to something. But too afraid that it would go out of Mustarinda´s ”catalog of ideas”, and also that it could somehow ruin or stigmatize works of other participants.” (Palonen)
”A car sign can be seen as a symbol of the characteristics of the car, e.g. the material and technological base. I have gathered glimpses of this base. A car made of rare earth minerals, weavings and mud is in a process of disremembering linear and fossil fueled technological development and has a will to propose to look for more diverse processes for creating human built objects.” (Rantala)
”kirurgi ja insinööri lyövät ✋ high five
kättä päälle
sähköimpulssit hermorataan
-ota vuoteesi ja kävele” (Kariranta)
Sallamari Rantala, Laura Wesamaa, 22.11.2017
Mustarinda-seura ry on vuonna 2009 perustettu taiteilijoiden ja tutkijoiden ryhmittymä, jonka tarkoituksena on edistää yhteiskunnan ekologista jälleenrakennusta, kulttuurin ja luonnon monimuotoisuutta sekä taiteen ja tieteen yhteyttä. Näyttelyyn osallistuvat Mustarinda-seurasta Michaela Casková, Saara-Maria Kariranta, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Sallamari Rantala, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen ja Laura Wesamaa.
Mustarinda: Works with me
In order to think about each other’s practices, we arranged systematic studio visits and talks throughout a year. It did happen that someone was perhaps absent, and in the end, some of the studios weren’t visited either. But we gave thought to each other’s practices.
The title we have chosen for the exhibition relates to collaborating, or thriving towards acting together, amongst artists, fellow creatures, communities, biocoenoses, and inanimate beings such as art works. It can also be read as a consent: works for me.
Instead of seeing collaboration as a possibility to create extra value, we have wanted to reflect on what collaboration can mean in a larger sense. Collaborating doesn’t here refer to virtuous activity as such, but rather to observing and paying attention to unpredictable, indirect and unconscious forms of participation. Things such as language, technology, fellow creatures, biocoenosis as well as inanimate beings affect the artist’s working processes with or without consent. These factors can also be called preconditions. Defining and analyzing these kinds of elements enables us to bring different kinds of art works into an equal setting.
When engaging in a dialogue with other humans and works of art, an artist engages in a dialogue with a material and conceptual reality larger than themselves. The dialogue enables a creation of undefined methods, which again can create further actions as well as networks of artworks, developing beyond an exhibition setting. An artwork may not have only one author, and an exhibition may not have only one common nominator. The participants approach their own questions through their own methods, and thus create significance for the collaboration. The inner logic of the exhibition may not be explicit, but rather, it may remain silent and implicit. It is based above all on changing ideas and thoughts, within a shared space and a shared experience.
Some of the topics that came up during the studio visits and talks throughout the year were fear, fantasies, ownership, transitional objects, the space, bioscience, cars, embodiment, crisis, health, posthuman mindbody/mindless body, information, and instead of selfishness the desire to just be part of something…
“People have surprisingly more phobias and fears than I would have expected. Fear of loosing orientation and connection in this hyper-connected world is also something I see all around. But would it be possible to live without fear?” (Casková)
“tracey emin married a stone, notes, memory sticks, body, painting, artificial, nails, artificial intelligence, fidget, spinner, painted, lips, painted, surfaces, moving surfaces, understanding surfaces, make-up, mustarinda habitat, Dersu, The Illusion of the End, flax-hair, hair-flax, trolls, cars, Satu, Tiina, Piet Mondrian, mustarinda chatbot…” (Wesamaa)
“I was also planning on doing a performance as part of my work and as some kind of wordless passage to something. But too afraid that it would go out of Mustarinda’s “catalog of ideas”, and also that it could somehow ruin or stigmatize works of other participants.” (Palonen)
“A car sign can be seen as a symbol of the characteristics of the car, e.g. the material and technological base. I have gathered glimpses of this base. A car made of rare earth minerals, weavings and mud is in a process of disremembering linear and fossil fueled technological development and has a will to propose to look for more diverse processes for creating human built objects.” (Rantala)
“a surgeon and an engineer give a ✋ high five
shake hands
electrical impulses on a neural pathway
-take your bed and walk” (Kariranta)
Sallamari Rantala, Laura Wesamaa, 22.11.2017
Mustarinda-society is an artist and researcher collective founded in 2009, which aims to promote ecological rebuilding of society, diversity of culture and nature, as well as affiliation between art and science. The Mustarinda-society participants in the exhibition are Michaela Casková, Saara-Maria Kariranta, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Sallamari Rantala, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen and Laura Wesamaa.
